Etusivu » Ajankohtaista » Tiedot turvaan

Tiedot turvaan

Kesä on takana, joulu puskee päälle kovaa vauhtia. Aina on kiire. Ja kun on kiire, tärkeätkin asiat jäävät tekemättä. Valitettavan usein se jokin on varmuuskopiointi.

Viimeisen kahden viikon aikana on nyt tullut vastaan jo kolme tapausta joissa varmuuskopioinnista on tingitty ja siitä maksettu kallis hinta. Yhdessä tapauksessa palvelimen levyjärjestelmä hajosi. Varmuuskopiointia oli jahkailtu viimeisen parin vuoden ajan vaikka oli tiedossa että vanha järjestelmä ei toimi. Palautuksen hinnaksi tuli lähes 2000e ja ihan kaikkea ei saatu takaisin. Lisäksi aikaa meni parisen viikkoa jolloin mitään tästä datasta ei ollut käytettävissä. Sen menetetyn ajan arvoa en lähde edes arvailemaan.

Toisella asiakkaalla kiristyshaittaohjelma onnistui luikertelemaan koneelle. Sieltä se levisi parille muulle koneelle sekä palvelimille, jotka lähtivät sitä jakamaan eteenpäin. Se saatiin hyvin nopeasti kiinni ja varmuuskopiot löytyivät lähes kaikesta, mutta yksi varmuuskopiolevyistä oli vikaantunut eikä sieltä saatukaan toisen palvelimen tietoja takaisin. ”oho”. Myös yksi käyttäjistä oli tallentanut tiedostoja paikkaan jota ei varmisteta, ja ne menetettiin kokonaan.

Kolmannella käytössä oli ikivanha Windows 2003-serveri. Varmuuskopiointi ei toiminut luotettavasti, uutta ei ollut saatu aikaiseksi hoitaa kuntoon ja lopulta laitteen kosahtaessa täysin metsästettiin kierrätyskeskusta myöten varaosia jotta se saatiin henkiin siksi aikaa että sieltä saatiin datat turvaan. Varmuuskopioiden kanssa olisi säästetty useampi päivä ja uusi palvelin olisi ollut jo käytössä.

Mitä siis opimme? Älä enää viivyttele. Varmista, että varmistukset ovat kunnossa. Jos et ole varma, ota yhteyttä niin käymme ihan ilmaiseksi kanssanne koko paketin läpi ja varmistamme, että kaikki on ok. Jos jotain puutteita on pystymme tarjoamaan teille siihen ratkaisun. Mikäli otatte silti palvelut joltain muulta, se on täysin ok. Pyytämällä meidät paikalle ette sitoudu yhtään mihinkään. Meille on tärkeintä, että teillä on kaikki hyvin.

Jos siis vähänkään mietityttää, ota yhteyttä lomakkeella tai suoraan,